Syvää Etelää

Joka sunnuntainen päämäärätön ajeluni päätyi keskelle metsää. Olinko eksyksissä? Onneksi eteeni alkoi ilmestyä viittoja. Olivatko ne tarkoitettu opasteiksi vai harhauttamaan viaton kulkija tieltään? En tiedä, lähdin niitä kuitenkin seuraamaan.

Aikani seurasin tätä polkua ja jouduin yhä syvemmälle. En löytänyt uudistusta.

Viitat johtivat vain uusien viittojen luo. Aloin olla varma, että ne oli pystytetty harhauttamaan onnettomia kulkijoita ja johdattelemaan heidät kadotukseen. Minua alkoi pelottaa. . .

. . . Tänne en uskaltanut kääntyä, koska tiesin sen johtavan lankeemukseen.

Olivatko edeltäni päätyneet tänne, tulisiko tämä olemaan matkani pää?

Löysin tämän, päätin viimeisenä toivonani tarttua tähän reittiin. Mihin se minut johtaisi? Pääsisinkö täältä ikinä pois?

Originaaleja. Oliko täällä niitä ja ennenkaikkea olivatko he vihamielisiä? Aloin olla epätoivoinen, jatkoin kuitenkin kulkemistani. Puiden takaa näin jotain, oliko se asumus? Toivoni heräsi, pelastuisinko kuitenkin? Jatkoin vielä kulkemistani ja näky alkoi piirtyä verkkokalvoilleni terävämpänä. Kyllä!!!

Silloin tiesin pelastuneeni!!!